28. heinäkuuta 2010

pleikkarikolmonen - huoneeni tärkein

Tänään olen sitten ollut oikein innokkaalla päällä. Siivottu on kaappeja oikeen monta kappaletta. Ilta onki sit kulunu sen jälkee sinkkuelämääboksin jaksoja läpi koluten kera enkun kieliset tekstit(HARJOTUSTA, HÄLYYTYS, KOULUN ALKUU 1,5 VIIKKOA) Samaan settiin kai voisi myös laskea sen, että ranskan kolmannen kurssin tehtävistä tekemättä on enää kolme tehtävää, tosin kielioppi ja sanat vaativat PAAAALJON kertausta!!

Eilen illalla sitten siis aloittelin siivousurakkaa, ja kaupasta piti hakea tarvikkeita ja tottakai päällä ne farkkushortsit, joista tässä muutama päivä sitten kirjoittelin :D. Niiden kanssa päälleni asettui vaaleanpunainen teeppari ja pinkit converset :>. BACK TO THE EIGHTIES (or something like that). Kuvaa en taaskaan muistanut ottaa, mut huomisesta seilorilookista, jonka Tallinnapäiväksi suunnittelin, olen päättänyt ottaa kunnon teemakuvan ;> että tulis tää blogin nimi täytettyä!

Nyt täytyykin tästä lähteä suihkuun ja unille, että huomenna jaksaa olla kauniina ja pirteänä valloittamassa ah niin kotoista ulkomaan kaupunkia, Tallinnaa :), I really like that place, really! (toivotaan mulle parhainta shoppailuonnea!!!!!)

26. heinäkuuta 2010

faija on mun hyvä ystävä

Tai no sanoisinko, että olen babani HOUSUJEN ystävä, nimittäin bongasin hänen jalastaan yhtenä päivänä leviksen ikuisuuden vanhat farkkushortsit (leikattu ite kuulemma 501;sistä, mutta numero taisikin olla joku kolme...) Ja kilttinä ja hoikkana miehenä hän suostui minulle housunsa lahjoittamaan. Ovat oikein perhekalleus, äidin vanhat nimittäin :)) Kuvaa en vielä saanut aikaiseksi varsinkin, kun kannettavaan iski joku per**leen virus. ISO HÖH.

Ollaan lähössä Veeran kanssa torstaiksi Tallinna-cityyn. Mun tavoitteena oliskin löytää joku paksu villatakki (sellai valkonen palmikkojuttu vois olla aika goodis). Mennään viking linen xpressillä ja aikaa maissa oloon on sit kaiketi kolme-neljä tuntia. Onneks laivas voi sit kuolata karkkia ja hajuvesiä. Pelikoneita vois vähän takoo voitto tavoitteena, mut ei oon niin paljo rohkeutta odottaa niit isoi rahoi, vaa aina pitää ottaa heti pois ku on voitol ees hiukan :D.

Mun rakas ystäväni lähtee huomenna Amerikkaan ja vietettiin sitten hänen läksiäisiä, nyt vähä sit väsyttää, ku yövyttiin sitte yhel toisel kaveril ja laulettiin yöllä kaikkii kivoja kappaleita ;>. Mä meen tästä syömää kevätkääryleitä ja sen jälkee kaupunkii, missä eräs Burberryn hajuvesi olis niinku sopivasti tarjouksessa... Palkkapäivää odotellen... (;

22. heinäkuuta 2010

MUSE!

No niin! Kuten nimestä jo näkyykin, tuli siis oltua maanantaina Kaisaniemessä erästä bändiä katsomassa. Meitä oli viiden hengen porukka, joista osa ennestään tuttuja ja osa ei. Kaikki olivat kuitenkin tosi mukavia! :) Portithan siis aukesi neljältä ja me oltiin paikalla hyvissä ajoin, jo kahden maissa. Siinä sitten istuskeltiin ja seisoskeltiin pari tuntia hiostavassa helteessä. :D Poltin niskanikin kun se aurinkorasva jäi sitten laittamatta juuri sinne!

Kun sitten vihdoin päästiin sisään alueelle niin oltiin ihan innoissamme kuinka hyvät paikat saatiin! Päästiin hyvinkin lähietäisyydellä (ns. ykkösosioon, eli alueelle mikä oli lähinnä lavaa ja aidattu eli sinne pääsi vain ensimmäiset) vaikka jotkut olivat tulleet jonottamaan paljon meitä aiemmin. Lämppäreistä ensimmäinen, Manna ei oikein kinnostanut ketään ja oli kyllä aika pettymys. Laulajan vaatteista lähtien. :D Sen sijaan toinen lämppäri White Lies oli loistava!

Mutta eihän se vielä ollut mitään verrattuna Museen! Ai että, show oli loistava, musiikki mahtavaa, ja on ne pojat kyllä vaan niin sulosia! <3_<3

Mukaan tarttui myös harmaa kiertue paita naisten mallia. Olisin halunnut tälläisen kassin ennemmin mutta ne oli keikan jälkeen jo loppu. :( No ei se mitään paitakin on hieeeeeno! :D

19. heinäkuuta 2010

one step behind, two step front

Kerranki sain jotain aikaseks. Elikkä teen ensimmäisen ihmeteon tässä blogissa, ja julkaisen asukuvani, vaikka se onkin aika kömpelö. (lue; ei mikään muodista tietoinen)Mutta kuitenkin, asumikä asu- HERE IT COMES
- toivottavasti workkii

Mut joo, tänää taas saatii yks askel lähemmäks mun syksyntavotetta, ku pistettii äitin kaa netti pyörimää ja hotels.com laulamaan ;D.. mut ei siitä sen enempää.

Nyt siis oon takas himas, kattelen lähes lontoovuorattuja seiniäni, ja mietin et pitäs teettää kuvii :D Ja huomen tulee ystävii viimekesält, jännä nähä, ku vuoteen ei oo nähty :>

18. heinäkuuta 2010

HÅT

Oon tääl Nurdel Veeran seurana ja oikestaan koko viikonloppu menny yleisen jumituksen, datauksen ja syömisen merkeis. Äsken katottii viime kesän kuvii ja muisteltii menneitä, ajatella siitäki on vuos, ku vietettiin elämämme parhaat kolme viikkoo (vaatimattomasti sanottu, as always) Lontoos tietenki (;;

Ollaan otettu muutamia kuviakin täällä, mutta niitä ilmestynee sitten ku pääsen kotii, ku ton kameran latausjohdon unohin mukaan ottaa, tyypillistä -.-. Toivottavasti ilmestyy, sillä tää blogihan on kyllä päässy kuivumaan kasaan pahemman kerran. Unfortunately.. Mut ehkä nyt syksyn ja uusien tuulien tiimoilta innostumme enemmän päivittämään(?). Toivotaan parasta. Ja tänhän piti olla alunperin seilorihenkinen blogi, mutta sekin tais kariutua kuvien puutteessa. Mutta voinen kertoa että raitaa, sinistä ja punaista on näkynyt tämän kesän asustuksessa ihan mukavasti. Ehkä niitäkin innostun kuvailemaan. Säälittävää, tällänen katteettomien lupauksien laittaminen!!! :@

Mutta asiasta toiseen, olen päättänyt huimat kahden viikon kesätyöni (kerjään kyllä lisää, mutta mitään en tiedä vielä tulevaisuudesta) ja nyt onkin sijoitusten aika. Rahaa kun ei kauheasti tippunut S-ryhmän kampanjan takia, olen päättänyt tarkkaan miettiä kohteet. Elikkäs potentiaalisia vaihtoehtoja olisivat ; marimekon sininen matkuri(se normikoko), pelkkä säästäminen, mahdollinen uusi elektroniikka(aika epätodennäköistä), Longchamp le pliage, joku malli.... Mutta tässä ollaan porukoille itkua väännelty, ja ehkä mahdollisia Lontoo-henkäyksiäkin olisi blogiin luvassa tämän vuoden puolella. Who knows? (sille reissulle siis osallisuisivat luultavasti mama ja bro mun lisäks)

Nyt pitäs vissiin lähteä nukkumaan, kun toi Veera on niin innoissaan siitä Musen keikasta, et ei osaa päättää vaatteita, joten aamulla odotettavissa järjetön vaatekriisi :--D

Öitä, Anniq

10. heinäkuuta 2010

Ulkoasu

Unohdin viimeksi mainita että muokkailin tuota ulkoasua hiukan kokeeksi. ;)

2. heinäkuuta 2010

Onks tää kerma pilal? Onks tää jauheliha jotenki outoo?

Hello Honeys! On ihan uskomattoman kauan siitä ku oon viimeksi kirjottanut, LIIAN KAUAN. No kuitenkin, olen tässä nyt kesäälomaa viettänyt koulujen loppumisesta lähtien. Olen käynyt mökillä ja nukkunut kotona. (; Käytiin Annikan ja muiden rakkaiden ystävien kanssa katsomassa myös Sex and the city 2 tuossa jo useampi viikko sitten. Oli kyllä aika hyvä. :) Ihanin mekko oli sellainen punavalkoinen mikä Charlottella oli Abu Dabiin saapuessa. Tänään tulin sitten Annikan luota, missä vähän tsekkailtiin collegan kotikaupunkia ja juotiin vihdoin ne kello viiden teet! Katottiin myös hyvät leffat Wild Child ja Ensemble - C'est tout ja yksi huono, Seurapiiripyrkyri. Viimeisintä en kyllä tosiaan suosittelisi, oli suorastaan tylsä! Sen sijaan Wild Child oli hauskaa hömppää, ja vaikka kliseitä vilisikin niin ne harvemmin häiritsi. :) Ensemble oli hyvä, niin kuin Audrey Tatoun leffat yleensäkin! Hiukan erikoinen mutta sympaattinen! Philippe, weyou!

Alkoi kyllä muuten taas ärsyttää ihan mukavasti kun istuin junassa matkalla kotia kohti ku kaksi tyttöä samassa vaunussa puhuivat Lontoosta ja Englannnin matkasta. Tuli taas niin ikävä.

Kun noita kesätöitä nyt sitten yllättäen siunaantuikin (vaikka toisin luulin) niin suunniteltiin Annikan kanssa että elokuussa nämä tytöt lähtee Ankkarockkiin! Lauantai olisi SE päivä, sillä silloin esiintyy Amy Macdonald ja PMMP. Sunnuntaina olisi ollut Baseballs mutta kun kahen päivän lippu on niin kallis. :'(



13. kesäkuuta 2010

jotain vikaa?

Lontoo vei mun sydämeni. It's cruel. Se on niin kaukana, eikä mikään todellinen rakkaus. Mutta taas eilen ajelin lentokentän ohi, ja muistelin niitä kahta niin ihanaa kertaa, kun Lontoosen lensin. Tekisi niin mieli kävellä pitkin Euston roadia ja syödä jotain pientä M&S kassista. <3 NOJOO, ehkä lopetan tän haaveilun, ei se kuitenkaa mihinkää vie, paitsi epätoivoon. :<

Oon ollu tän viikon reissussa ja viimekerrasta IHAN liian kauan aikaa, ei oo tullu tää kirjottelu nyt ihan jäädäkseen -.- Mut lupaan parantaa tapani. I promise. nyt nukkuu.

19. toukokuuta 2010

Se yksi pahimmista heikkouksista

Ei, en tällä kertaa tarkoita kenkiä, vaatteita, meikkejä. Vaan yllättävää kyllä MM-jääkiekkoa. Noin kaksi viikkoa vuodesta olen tämän lajeista jaloimman uhri. Puhun vain ripareista, irtokiekoista, päähän kohdistuneesta taklauksesta, leijonista ja punakoneesta. Niinpä sitten katson lähes joka ikisen pelin, jonka yle meille esittää. En muuten seuraa SM-liigaa, en KHL:llää enkä edes NHL:llää, mutta tässä on sitä jotain. Sitä jotain joka nostattaa sisäisen leijonani kiljumaan television edessä, kun vastustaja tekee maalin. Ja siksi nominaationiani koristaa tätä nykyä ah niin uljas Suomen leijona. :)

Mutta asiasta toiseen, KESÄ ON SAAPUNUT KAUPUNKIIN. Mikään ei ole niin loistavaa kuin kiskaista gladiaattorit jalkaan ja pyyhältää jopolla kohti koulua. Tätä on niin kaivattu. (; Rusketusta olen yrittänyt kerätä, ja juuri nyt aijonkin suunnata pihalle kera Seitsemän veljeksen ja ottaa itseeni annoksen D-vitamiiniä. Aurinkoisiin tapaamisiin ;>

P.S jos ihmetyttää, miksi en tällä hetkellä ole television edessä, kerrottakoon että tänään ei ole pelejä.

16. toukokuuta 2010

Dance Baby Dance

Hohhoijaa nyt väsyttää. :D

On tässä tullut vietettyä viikonloppu tanssinäytösten parissa. Oli vuoden "päättäjäiset" eli kevätnäytösten aika. Tuli siis vietettyä mukavasti aikaa esityspaikalla ku oli kenraaliharjoitukset ja kaikki. Kotiin ku ei pariksi tunniksi kuitenkaan kannattanut siinä välissä lähteä.

Ja nyt onkin sitten älyttömästi kouluhommia jotka pitäisi tehdä huomiseksi. Taitaa olla etten selviydy tästä urakasta... Nytkin pitäisi olla kirjoittamassa enkun esseetä.

Ulkonakin on niin ihana ilma ettei yhtään huvittaisi mennä taas huomenna kouluun!

Tämä biisi onkin soinut mukavasti päässä kun oli esitys joka oli tehty siihen. :))

8. toukokuuta 2010

hulttioelämää

Olen niin äärettömän pahoillani tästä kirjottamattomuudesta. Mutta siihen on hyvä syy: olin viikon Saksassa ja jäin jälkeen. Mutta tilanne katsaus: olen edelleen jäljessä ja taidan pokata matematiikasta nelosen, vanhojentanssit pelottaa, paria kun ei ainakaan varmasti ole. Ja se että puhun vaan mummojen koirien burberryn takeista, ku pitäs puhuu jostain ihan muusta.


Mut nyt voisin heittää muutaman kuvan Saksalandiasta. :)

Elikkäs tässä on Delmenhorstin kaupunki, jossa isäntäperheemme majailivat.

Joo pahoittelen, koneeni meni tilttiin ja en saa tehtyy näille kuville mitää. Joten lisää kuvii myöhemmin! (kuinkahan monta kertaa olen tämän luvannut, mutta ah kuinka monta kertaa toteuttanut? ;D)

P.S se tulivuorihässäkkä Islannissa maksoi meille ilmaisen Tukholman risteilyn!

28. huhtikuuta 2010

Maanantai, näin jälkikäteen

Tuli siis maanantaina vierailtua pääkaupungissa, kaveria kattomassa. Oli mahtava reissu oli ihana nähä pitkästä aikaa! Oli itseasiassa toinenkin kaveri (jota kyllä näkee useemmin) mukana.

Tulihan siinä sitten käytyä kaupoillakin ja mukaan tarttui kolme paitaa. : ) Mm. maailman täydellisin seiloripaita hintaan 4,90! Sekä lisäksi ihana Snoopy paita mangosta. Kuvaa ei ole vielä ostoksista mutta ehkä sekin jossain vaiheessa tänne asti päätyy.

Syömässä käytiin Cafe Picnicissä patonkia ja salaattia. Lisäksi rakas ystäväni neiti K "lahjoitti" minulle tälläisen rakkauden >>



Eipä sitä sitten muita suunnitelmia kesäks ookkaan ku en päässy töihinkään ja Puolan reissukin siirtyi elokuulta lokakuulle. :(

~~Veera

9. huhtikuuta 2010

baby get shaky after school...

...wouwou there you go go, there you... Eli siis melkeen koeviikko pulkas, ja aika vaihtaa vappaalle. Kuvaa en asustani oo viel ottanu (en siis oo sitä pukenukkaa) mutta voin kertoa että tämän illan tyylisuunta on vahvast (drunken)sailor painotteinen :----D

Ai nii ja enää (mmitä) 6 päivää ja me lähetää rakkaalla ryanairilla Bremenii, WOUWOU, i'm comin'' :D. Pistäydyin tänää myös kampaajalla, ja hän puheli, et oli lentäny ryanairil Dublinii kahelkympil (HALPISTA). Et eikös täst vois lähtee Primarkin synnyinseuduille ihan hyvin? :DD On nimittäin toi reissukärpänen purru niin pahasti, ettei kestä tätä rakasta kotikaupunkia, jos ei tiedä et matka on varattuna kohti jotain uutta ja tuntematonta (TAI LONTOOTA).

8. huhtikuuta 2010

legoclub

Noniin, noniin. Nyt vihdoin ja viimein saan tätä juttua meidän hienosta korupajasta, joka siis oli noin kaksi viikkoa sitten. :D

Me saatiin siis idea tähän alunperin kun oltiin Lontoossa helmikuussa ja siellä myytiin sellasessa kaupassa kaikenlaisia kivoja koruja ja pinssejä ym. joita oli tehty esim. dubloista.

Keräiltiin siis vähän leegoja ja muita hauskoja leluja omista ja pikkuveljen laatikoista, ja laitettiin paja pystyyn. :) Apuna oli isukin pora (sellanen hammaslääkärinporan tapanen) ja Askarellista ostetut korviskoukut ja sormuspojat ym.

Tälläisiä sieltä sitten syntyi:

Saavat kaverit ja sukulaiset sitten näitä lahjaksi. ;D Legokorvisten lisäksi valmistui mm. Kivat kaulakorut puisesta nopasta sekä "kakusta" ja "jäätelöstä". Lisäksi tehtiin niille lahjapusseja...

Ihanaa kun on koeviikko vihdoin ohi ja kevät tulossa! :)) Tässä lopussa vielä kuva postikorteista joita ostin Eläinmuseosta jossa kävin toissa viikolla osana bilsan kurssia. Ostelen aina näitä postikortteja joka paikasta postcrossingia varten. Mutta siitä kerron joskus myöhemmin. ;)

~Veera

3. huhtikuuta 2010

KENKÄKERHO


ooo. ostin tänää gladiaattorit. En nimittäin viimekesänä sellasia hommannut, joten nyt hankin sit jo etukätee. :> Kuvaa ei viel ilmesty, mut eräät toiset rakkaudet tähän pistän, ne kun ovat ehkä parhaat ja rakkaimmat hankintani täs lähiaikoin. Ai niin, sain myös hankittua sen mustbuy-mekon (tai oikestaa topin) myös tänää Gina Tricotista. Seilorihenkeä, niinkuin aina :)
Ostin nämä The Who- converset siis Lontoosta hiihtolomalla, jota tuli tossa vietettyä kuukaus sitten.
Hintaahan naillä Suomen hintoihin verrattuna oli puolet vähemmän.

2. huhtikuuta 2010

Hole in the Brain


Mulla piti olla jotain ihan suht järkevääkin kirjotettavaa mutta nyt tuli kyullä pahemman sortin jumitus ja aivokatkos. En saa edes kuvia laitettua kun en oo omalla koneella. (;


Tuli nääs tehtyä tällänen yllätyspääsiäisvierailu tänne toiseen kaupunkiin. ;) Oon tässä jo viikon ajan yrittäny saaha kirjotettuu juttuu siitä meiän viim viikonlopun leegopajasta mut en oo saanu kuvia niistä koruista vielkään koneelle. Pardon. ~Veera




munii ja muuta

Pääsiäinen siis taas tääl :>. Yllätysvieraitki ilmesty ihan sillee sopivasti, ku lukeminen ei oikee enää kiinnostanu. Mut joo, läskeilty on, ja ostin myös nutellaa(tai feikkisellast, jossa on 530kcl per 100g).


Ja muuten, oon löytäny sellasen aivan mustbuy mekon, mutta siitä lisää tuonnempana :D

This moment is featured by Lily Allen and Back to The Start

28. maaliskuuta 2010

Historian kirjat ovat käsissäni.

Rakastettu koeviikko lähestyy, ja ei sitä muu auta, kun tarttua kirjoihin päättäväisesti. Mikä siinä oikein on, että silloin kun pitäisi oikeasti lukea, mieleni tekee siivota (sitä se ei nimittäin usein todellakaan tee) tai tehdä jotain muuta yhtä tärkeätä?


Tänään tulin taas Veeran luota pk-seudulta "rakkaaseen" kotikaupunkiini, ja seuraava kuva varmastikkin kertoo kaiken olennaisen tämänhetkisestä olotilastani

Eli siis Lontooseen havitellaan. Ehkä ens kesänä, tai vaikka syyslomalla? <3

Leegoja ja kello viiden teetä

Tänään sitten alotettiin tää meidän blogi-uramme raskaan työnteon lomassa. Purettiin hammasläkäri agressgioita leegoihin, ja korujahan niistä sitten syntyi. Sukulaiset ja ystävät, tiedätte mitä saatte tuleviksi lahjoiksi. Olkaa hyvät jo etukäteen.

Huomaa taas, että väsyttää, ku puhe ja varsinki kirjotus takkuilee jo ihan kunnol. Taidanpa siis lähtee nukkuilee.

26. maaliskuuta 2010

I'LL BE BACK IN FIVE