19. toukokuuta 2010

Se yksi pahimmista heikkouksista

Ei, en tällä kertaa tarkoita kenkiä, vaatteita, meikkejä. Vaan yllättävää kyllä MM-jääkiekkoa. Noin kaksi viikkoa vuodesta olen tämän lajeista jaloimman uhri. Puhun vain ripareista, irtokiekoista, päähän kohdistuneesta taklauksesta, leijonista ja punakoneesta. Niinpä sitten katson lähes joka ikisen pelin, jonka yle meille esittää. En muuten seuraa SM-liigaa, en KHL:llää enkä edes NHL:llää, mutta tässä on sitä jotain. Sitä jotain joka nostattaa sisäisen leijonani kiljumaan television edessä, kun vastustaja tekee maalin. Ja siksi nominaationiani koristaa tätä nykyä ah niin uljas Suomen leijona. :)

Mutta asiasta toiseen, KESÄ ON SAAPUNUT KAUPUNKIIN. Mikään ei ole niin loistavaa kuin kiskaista gladiaattorit jalkaan ja pyyhältää jopolla kohti koulua. Tätä on niin kaivattu. (; Rusketusta olen yrittänyt kerätä, ja juuri nyt aijonkin suunnata pihalle kera Seitsemän veljeksen ja ottaa itseeni annoksen D-vitamiiniä. Aurinkoisiin tapaamisiin ;>

P.S jos ihmetyttää, miksi en tällä hetkellä ole television edessä, kerrottakoon että tänään ei ole pelejä.

16. toukokuuta 2010

Dance Baby Dance

Hohhoijaa nyt väsyttää. :D

On tässä tullut vietettyä viikonloppu tanssinäytösten parissa. Oli vuoden "päättäjäiset" eli kevätnäytösten aika. Tuli siis vietettyä mukavasti aikaa esityspaikalla ku oli kenraaliharjoitukset ja kaikki. Kotiin ku ei pariksi tunniksi kuitenkaan kannattanut siinä välissä lähteä.

Ja nyt onkin sitten älyttömästi kouluhommia jotka pitäisi tehdä huomiseksi. Taitaa olla etten selviydy tästä urakasta... Nytkin pitäisi olla kirjoittamassa enkun esseetä.

Ulkonakin on niin ihana ilma ettei yhtään huvittaisi mennä taas huomenna kouluun!

Tämä biisi onkin soinut mukavasti päässä kun oli esitys joka oli tehty siihen. :))

8. toukokuuta 2010

hulttioelämää

Olen niin äärettömän pahoillani tästä kirjottamattomuudesta. Mutta siihen on hyvä syy: olin viikon Saksassa ja jäin jälkeen. Mutta tilanne katsaus: olen edelleen jäljessä ja taidan pokata matematiikasta nelosen, vanhojentanssit pelottaa, paria kun ei ainakaan varmasti ole. Ja se että puhun vaan mummojen koirien burberryn takeista, ku pitäs puhuu jostain ihan muusta.


Mut nyt voisin heittää muutaman kuvan Saksalandiasta. :)

Elikkäs tässä on Delmenhorstin kaupunki, jossa isäntäperheemme majailivat.

Joo pahoittelen, koneeni meni tilttiin ja en saa tehtyy näille kuville mitää. Joten lisää kuvii myöhemmin! (kuinkahan monta kertaa olen tämän luvannut, mutta ah kuinka monta kertaa toteuttanut? ;D)

P.S se tulivuorihässäkkä Islannissa maksoi meille ilmaisen Tukholman risteilyn!